Tšekit ja Praha ovat olleet jo vuosisatoja saksalaisen kirjallisuuden teemoina – kuuluihan Böömin kuningaskunta alusta alkaen suureen saksalaiseen valtioon, Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Romantismin aikakaudella Böömi ja tšekit edustivat monelle saksalaiselle kirjailijalle jonkinlaista pilaantumatonta ”esisaksalaisuutta” hieman samaan tyyliin kuin Karjala ja karjalaiset Suomessa. Myös saksalainen elokuva on käyttänyt Prahaa ja Böömin ja Määrin maaseutua kiitollisena kulissina ja ottanut joskus tšekit jopa aiheekseen. Usein elokuvilla oli muitakin kuin puhtaasti taiteellisia tavoitteita, eivätkä kaikki niiden tekijät ole olleet mitään tšekkien ystäviä. Saksalaisia ”tšekkielokuvia” on paljon; seuraavassa esitellään niistä neljä.Kauppoja paholaisen kanssa Tanskalaisen, mutta Saksassa vaikuttaneen Stellan Ryen ohjaamaa mykkäelokuvaa Der Student von Prag (Prahan opiskelija, 1913) pidetään ensimmäisenä saksalaisena taide-elokuvana. Elokuvan juoni lainaa legendaa Faustista, joka myy sielunsa paholaiselle – elokuvan sijoittaminen Prahaan on loogista, koska legenda on elänyt siellä voimakkaana ja Karlovo náměstílla on talokin, jossa Faustin uskotaan asuneen. Elokuvan studiokohtaukset on kuvattu Neubabelsbergissä Potsdamin lähellä (nyk. Babelsberg) ja ulkokohtaukset Prahassa linnavuorella (mm. Kultakujalla ja Daliborka-tornissa) ja Fürstenbergin ja Lobkowiczin palatseissa.
Köyhä ylioppilas Balduin tutustuu Scapinelli-velhoon, joka ehdottaa hänelle edullista sopimusta: hän saisi rajattoman omaisuuden ja pääsisi hyviin naimisiin. Palkkioksi velho haluaa opiskelijan peilikuvan. Rahaton kun on, Balduin suostuu, mutta sopimus ei suinkaan tuo hänelle onnea. Hänen peilikuvansa alkaa elää omaa elämäänsä, ja Balduin joutuu sen kanssa traagisesti päättyvään kaksintaisteluun.
Hanns Heinz Ewers laati käytti elokuvan käsikirjoituksessa Edgar Allan Poen kertomusta William Wilson ja Alfred de Musset’n runoa. Balduinia esitti Max Reinhardtin teatterista elokuvaan siirtynyt Klaus Wegener (1874–1948), joka on tullut tunnetuksi etenkin kolmesta Golem-filmatisoinnistaan. Prahan opiskelijoita on kaikkiaan kaksi. Kolmetoista vuotta ensimmäisen version jälkeen Henrik Galeen teki siitä alkuperäistä käsikirjoitusta muokaten nopeatempoisemman version. Elokuvan musiikin sävelsi Theo Mackeben (1897–1953). Siitä on jäänyt elämään virolaissyntyisen Militza Korjuksen esittämä, J. W. von Goethen sanoihin sävelletty Warum?
Käsikirjoittaja Ewers tuli myöhemmin tunnetuksi natsien kulttikirjaksi nousseen propagandaromaanin Horst Wesselin tekijänä. Paul Wegener sai natsiaikana valtion taiteilijan arvonimen, toinen Balduinin esittäjä Conrad Veidt taas pakeni natseja Amerikkaan. Kultainen, mutta petollinen Praha Jos on Prahan opiskelijoissa paholainen pelissä, niin ei Praha aivan vaaraton ole muissakaan elokuvissa. Veit Harlanin elokuva Die goldene Stadt (Kultainen kaupunki, 1942) oli tyypillinen natsien propagandaelokuva. Siinä maalla talonpoikaisänsä (natsiterminologialla ”Moldau-talonpojan” – Hitlerin opin mukaan maahansa kiintyneet talonpojat olivatkin saksalaisuuden parhaita levittäjiä tšekkien keskuudessa) kanssa asuva nuori Anna, ”Annuška”, ihastuu Prahasta tulleeseen maanmittariin ja lähtee tilaisuuden tullen Prahaan. Siellä hän asuu äitivainajansa sisaren – tšekin – ja tämän pojan luona. Anna rakastuu serkkuunsa ja jää lopulta Prahaan. Täti ja tämän poika laskelmoivat tytön perivän maalla ison omaisuuden, mutta isäpä onkin mennyt tällä välin naimisiin palvelijattarensa (tšekki tämäkin; hän on paljastanut, minne Anna on paennut). Annalta ei siis ole odotettavissa omaisuutta, ja serkun mielenkiinto lopahtaa. Anna palaa raskaana isänsä luo, tämä torjuu hänet, ja neito hukuttautuu suohon – jonka uskotaan nielleen hänen äitinsäkin. Elokuvan loppuratkaisua muutettiin itsensä propagandaministeri Goebbelsin kehotuksesta.
Elokuva esittää tšekit laskelmoivina ja lipevinä – tyypillisinä ”nauravina petoina”, kuten virkaa tekevä valtakunnanprotektori Reinhard Heydrich heitä nimitti. Pääosan tyttö on kasvanut isänsä kanssa saksalaiseksi, mutta valitettavasti äidin slaavilainen verenperintö vetää häntä paheeseen – suurkaupungin humuun ja sukurutsaan. Tšekit siis vievät saksalaiset turmioon, elleivät nämä pysy lujana.
Die goldene Stadtin kaupunkiosuudet on kuvattu muutamaa ulkokuvaa lukuun ottamatta studiossa. Tšekkiä elokuvassa ei puhuta, mutta tšekit erottaa tahallisen murteellisesta saksasta ja tšekin sanoista, joita he viljelevät saksassa (serkku sanoo äitiään Maruškaa ”maminkaksi”). Neitosen tädin kioskin kyltissä näkyy jopa tšekin sana ”tab[a]k”. Elokuvan musiikkina on käytetty Bedřich Smetanan Isänmaani-sarjaa. Maalaiskohtaukset on kuvattu Saksan Lausitzissa Kupoj’n (saksaksi Kauppa) kylässä. Sieltä saatiin tarpeeksi statisteja, joiden sorbin leimaama saksa kävi hyvin tšekkiläisestä aksentista.
Die goldene Stadtia esitettiin myös Suomessa: Helsingissä se meni peräti 55 viikkoa. Böömin ja Määrin protektoraatissa sen näkivät vain armeijan työntekijät ja natsipuolueen jäsenet. Vaikka se oli suunnattu tšekkejä vastaan, siinä oli kohtauksia, joissa tšekit halvensivat saksalaisia: kyläkapakassa tšekit haukkuvat saksalaisia selän takana sioiksi, ja lopulta kylän miehet löylyttävät saksalaisia mielistelevän ”Herr Niemetschekin”. Sodan jälkeen elokuvasta leikattiin pahimmat rasistiset kohdat pois, mutta lyhennetystäkin versiosta natsipropaganda silti paistaa läpi. Tämä versio on myynnissä nykyäänkin. – Moni muukin saksalainen elokuva jäi sodan aikana tšekeiltä näkemättä samantapaisista syistä. Sen sijaan mm. Werner Klinglerin elokuvaa Titanic näytettiin vain miehitysalueilla. Varsinaisen Saksan asukkaille se olisi kuulemma tuonut mieleen upotetut saksalaisalukset.
Veit Harlan toimi alunperin teatteriohjaajana. Vuodesta 1937 hän teki natsihenkisiä elokuvia, joista kuuluisin ja samalla rasismissaan törkein oli Jud Süss (Juutalainen Süss) vuodelta 1940. Häntä syytettiin sodan jälkeen kahdesti ihmisoikeusrikoksista, mutta hän sai tehdä vielä elokuvia pienen tauon jälkeen. Hänen suvaitsemattomuutensa ilmeni mm. homoseksuaalisuutta vastustavassa elokuvassa Anders als du und ich (”Toisenlainen kuin sinä ja minä”, 1957). Tšekkien Virginia Woolf?
Kaikkein tuorein saksalainen ”tšekkifilmi” ilmestyi juuri parahiksi kirjailija Božena Němcován kuoleman 150-vuotisjuhlille viime vuonna. Němcován kirjeisiin perustuvan filmin Durch diese Nacht sehe ich keinen einzigen Stern (”En näe tältä yöltä yhtään tähteä”) pääosaa esittää saksalainen Corinna Harfouch, Němcován miestä ja tytärtä Bolek Polívka ja hänen tyttärensä Anna Polívková. Myös kaikkia muita osia näyttelevät tšekit, kuten nyt jo entinen kansanedustaja Táňa Fischerová ruhtinatarta. Elokuva on kuvattu Tšekissä autenttisilla tapahtumapaikoilla. Kuvauksissa kaikki puhuivat äidinkieltään, ja elokuva dubattiin jälkikäteen kokonaan saksaksi.
Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Dagmar Knöpfel sanoo, että Němcován elämällä ja teksteillä on sanottavaa nykyihmisellekin. Hän vertaa tšekkiklassikkoa sellaisiin tunnettuihin naiskirjailijoihin ja -taiteilijoihin kuin Virginia Woolfiin, Sylvia Plathiin, Frieda Kahloon ja Suomessa tuntematon DDR-läiskirjailijaan Brigitte Reimanniin. Knöpfel on käyttänyt käsikirjoituksensa aineistona Němcován kahtakymmentä viimeistä kirjettä. Němcová on juuri jättänyt alkoholisoituneen virkailijamiehensä Josef Němecin, jolle perheen lapset ovat jääneet, ja vetäytynyt käytännössä kuolemaan Litomyšliin surkeisiin oloihin. Elokuva näyttää Němcován toivottoman taistelun hivuttavaa synnytyselinten syöpää vastaan kaikessa raadollisuudessaan – sellaisena aikalaiset eivät sitä ole voineet nähdä, sillä se luonnollisesti salattiin ympäristöltä. Köyhä, yksinäinen ja sairas nainen, olipa hän sitten vaikka tuleva kansalliskirjailija, on 1800-luvun puolivälin yhteiskunnassa tuomittu tuhoon.
Tšekkiläinen kritiikki on kiitellyt elokuvaa nimenomaan siitä, että se on täysin vapaa kotimaisista Němcová-stereotypioista. Pääosan esittäjä Corinna Harfouchille Němcová oli ennen elokuvan tekoa kirjailijana tuntematon, vaikka hän olikin lukenut koulussa hänen satujaan. Elokuva sai ensiesityksensä vuosi sitten Münchenin Filmfestillä ja on sen jälkeen nähty jo mm. Argentiinassa. Tšekkiyleisölle se esiteltiin keväällä Febiofest-festivaalilla ja on nyt koko maan kattavassa levityksessä.
Eero Balk
Videolla ja DVD:llä ovat saatavissa Der Student von Prag (1926; myös englanninkielisenä versiona) ja Die Goldene Stadtin lyhennetty versio.