Kirjailija, entinen toisinajattelija ja kahden eri valtion presidentti Václav Havel täytti 5. lokakuuta 70 vuotta. Jo kevätkesästä häneltä ilmestyi pitkästä aikaa kirja, jatkoa vuonna 1986 laaditulle Dálkový výslechille (suom. Itse asiasta kuultuna, Kirsti Siraste 1990). Tuolloin emigranttitoimittaja Karel Hvížďala haastatteli Havelia kirjeitse Bonnista käsin. Nytkin haastattelija on sama, mutta välineenä oli tällä kertaa sähköposti: Hvížďala oli Prahassa ja Havel USA:ssa. Prosím stručně (Lyhyesti, olkaa hyvä) sisältää myös katkelmia Havelin päiväkirjoista viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta ja erilaisia asiakirjoja ja valokuvia. Kirjan nimi on Havelin piikki eräälle tv-juontajalle, joka kutsui studioon hienoja ihmisiä ja hoputti heitä koko ajan tiivistämään puheitaan.

Havel valitsi itse haastattelijan kysymyksistä ne, joihin haluaa vastata. Kirja vahvistaa mielikuvaa Havelista lupsakkana miehenä (mitä hän ei hänet tuntevien mukaan ole), joka pohdiskelee maailmanmenoa pää kylmänä. Hän kertoo mm. vaimonsa Olgan sairastumisesta syöpään ja kuolemasta, jo kauan ennen Olga Havlován kuolemaa alkaneesta suhteestaan näyttelijä Dagmar Veškrnováan (nyk. Havlová), varallisuudestaan ja suhteestaan poliitikkoihin, etenkin Václav Klausiin. 90-luvun politiikkaa leimasi pitkälti Klausin ja Havelin vastakkainasettelu – eikä se ole näemmä kadonnut vieläkään. Kuvaukset ns. samettivallankumouksen jälkeisestä poliittisesta hapuilusta ovat avartavia. Havel ei kaihda myöskään Tšekkoslovakian hajoamisen käsittelyä. Tuolloin hän oli eronnut presidentin virasta, joten hajottamisen hoitivat liittotasavallan kummankin puoliskon pääministerit Klaus ja Vladimír Mečiar. Kuten Havelkin toteaa, kertaakaan ei kansalaisten mielipidettä yhteisen valtion säilyttämisestä kysytty. Havelia pidettiin tuohon aikaan yhteisen valtion symbolina, ja häntä heiteltiin Bratislavassa kerran kananmunilla ja tomaateilla. Liekö tämän kokemuksen perua, kun hän uskaltautuu väittämään, että Slovakiassa ei yhteistä valtiota kannatettu: ”Jos slovakit olisivat todella halunneet asua tšekkien kanssa samassa valtiossa, olisi heidän pitänyt nousta sen jakoa vastaan, ei tietenkään kapinoimaan, mutta edes jonkin vetoomuksen muodossa. Mitään sellaista ei ollut.” (s. 71)

Tämä väittämä herätti närää Slovakiassa. Joukko vanhemman polven älymystön edustajia kirjoitti Literární noviny ja Mosty-aikakauslehtiin, että herra presidentillä on muistissaan aukko: vuonna 1992 Slovakiassa kerättiin yhteistä valtiota puolustavaan vetoomukseen peräti 300 000 nimeä. Tšekkihistorioitsija Jan Rychlík totesi, että nimiä olisi tullut varmasti paljon enemmänkin, ellei Pavel Tigrid olisi alkanut samaan aikaan kerätä siihen nimiä Tšekin puolella. Slovakiassa koko juttu leimattiin tšekkien vehkeilyksi. Joka tapauksessa liittoparlamentin olisi kirjoittajien mielestä täytynyt ottaa näin laaja vetoomus huomioon ja järjestää valtion tulevaisuudesta kansanäänestys. Yhdessäkään 90-luvun alkupuolen mielipidetiedustelussa ei kansan enemmistö kummallakaan puolella kannattanut jakoa. Havel pahoitteli muistinmenetystään ja lupasi korjata kohdan uusiin painoksiin ja mahdollisiin ulkomaisiin julkaisuihin.

Jo pari viikkoa syntymäpäiviensä jälkeen Havelin pariskunta lensi neljäksi kuukaudeksi USA:han newyorkilaisen Columbia-yliopiston kutsusta. Havelin ohjelmaan kuuluu mm. keskustelutilaisuus Bill Clintonin kanssa, osallistuminen Untitled Theater Company #61:n järjestämään festivaaliin, jolla esitetään kaikki Havelin näytelmät englanniksi. Juhlavuoden kunniaksi valmistui myös Jan Novákin dokumenttielokuva Citizen Havel Goes on Vacation (Kansalainen Havel lähtee lomalle).

Eero Balk

Havel-festivaaliHavel Columbia Universityssä, mm. Jan Novákin elokuvaVáclav Havelin kotisivut