Tšekissä on kaksi laulavaa Bíláa, romaneja kumpikin. Toisen nimi on keksitty, hän on kaunis ja hoikka, palvoo presidentti Klausia, vatvoo miesjuttunsa mieluiten julkisuudessa, laulaa musikaaleissa ja voittaa vuosi kuin vuosi vääjäämättä kevyen musiikin Kultaisen satakielen. Hän on Lucie Bílá. Kuin Mahalia Jackson Michael Jacksonista eroaa hänestä Věra Bílá, nyt jo toistamiseen Suomeen saapuva romanipopin kuningatar. Hän esiintyy Kale-yhtyeensä kanssa Savoy-teatterissa Helsingissä huhtikuussa.

Věra Bílán arki ei todellakaan vastaa kuvitelmia suositun laulajan sadunhohtoisesta elämästä. Siihen pääsee kurkistamaan vuonna 1998 valmistuneessa dokumenttielokuvassa, jonka teki Jugoslaviassa syntynyt ja sittemmin prahalaistunut ohjaaja Mira Erdevički. Elokuvan päähenkilö kylläkin esiintyy maailman parhailla etnoareenoilla vaikkapa Cesaria Evoran rinnalla, mutta palaa aina länsiböömiläiseen pikkukaupunkiin vaatimattomaan kotiinsa miehensä ja aikuisen ottopoikansa luo, ostaa vaatteensa kirpputoreilta ja turvautuu tiukan paikan tullen – ja se tulee usein – panttilainaamon apuun. Lehtien palstoilla hän esiintyy harvakseltaan, eikä hänen elämästään ole saatu irti sen kummempaa sensaatiota kuin että hän olisi väärinkäyttänyt sosiaalitukea. Tämäkin sensaatio puhkesi kuplana ilmaan. Bílán mies ja poika ovat olleet jo vuosikausia työttöminä.

Bílá syntyi kohta 51 vuotta sitten Rokycanyssa Giňan seitsenlapsisen pelimanniperheen esikoisena. Suvusta on noussut mm. tunnettu romaniaktivisti Ondřej Giňa ja hänen samanniminen poikansa, joka toimii tv:ssä uutistenlukijana. Oman perheen Věra Giňová perusti 15-vuotiaana, niin kuin perinteisen romanitytön kuuluukin, mutta lapsia perheeseen ei siunaantunut. Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen pariskunta adoptoi pojan. Lapsettomuus on romaniyhteisössä arka asia, kuten viime aikoina taas kerran puhjennut keskustelu romaninaisten oletetusta pakkosteriloinnista on osoittanut. Věra Bílán ensimmäisellä levyllä lapsettomuutta sivuaa laulu, jossa mies kyselee äidiltä, mikä eteen, kun on viety lapset. Toinen säkeistö on hienotunteisesti jätetty kääntämättä ja painamatta lehtiseen. Siinä mies pyytää äitiä apuun onnettomuuteensa, kun vaimo ei millään saa lapsia.

Bílá kuittaa asian lakonisesti: ”Jos Jumala ei minulle lapsia antanutkaan, niin muuta siitäkin edestä.” Sattumaa ja kovaa työtä

Latinomusiikin esittäjä Zuzana Navarová löysi Bílán 80-luvun loppupuolella ja kutsui tämän esiintymään Nerez-yhtyeensä konserttiin Prahan Lucerna-palatsiin. Siitä käynnistyi hedelmällinen yhteistyö, joka jatkui viime vuoteen asti, jolloin Navarová yllättäen menehtyi syöpään. Bílá oli jo alussa kokenut artisti: hän oli laulanut 8-vuotiaasta asti sukujuhlissa isänsä Karol Giňan cimbalom-yhtyeessä. Vuonna 1995 ilmestyi Navarován tuottamana Bílán ja Kalen ensimmäinen levy Rom-pop. Se lanseerasi eräänlaisen Gypsy Kingsin tšekkiversion – Bílá itse ei vertauksesta pidä, vaan sanoo Kalen esittävän aidompaa romanimusiikkia kuin ranskalaiset kollegansa. Levyllä on myös yksi kansanlaulu, joka antaa esimakua myöhemmin ilmestyneestä kokoelmasta Staré cikánské písně, ”Vanhoja mustalaislauluja”. Vuonna 2001 ilmestyneellä tuoreimmalla albumilla Rovava (”Minulle tulee itku”) kuullaan bossa novaakin. Levyllä ovat mukana myös Gypsy Kingsin perustaja Chico Bouchikhi ja puolalaistähti Kayah. Vuonna 1998 ilmestyneestä levystä Kale kalore (”Tummaakin tummemmat”) Bílá ja Kale saivat kultalevyn viime joulun alla – vain viikko tuottaja Navarován hautajaisten jälkeen. Esikoislevy Rom-pop taas valittiin aikoinaan Ranskassa parhaiden maailmanmusiikkilevyjen joukkoon.

Kansanlauluja lukuun ottamatta Věra Bílán laulut on säveltänyt ja sanoittanut hän itse tai Kalen muusikot. Niiden sisältö tuo mieleen Pohjois-Afrikan arabien rai-musiikin: elämän isoja ja pieniä iloja ja suruja, arjen sirpaleita, joista on turha etsiä sen syvempää sanomaa tai julistusta. ”Muunlaisia lauluja en osaisi tehdäkään”, laulaja sanoo. Sävelmätkin ovat yksinkertaisia, mutta tarttuvia, ja pituutta lauluihin saadaan toistolla. Bílá tekee siis spontaanin kuuloista nykykansanmusiikkia, kun taas toinen Tšekin romanimusiikin tähti Ida Bittová-Kelarová tuntuu ammentavan syvemmältä perinteestä, mutta samalla hänen musiikkinsa jättää harkitumman ja älyllisemmän vaikutelman – takana ovatkin perusteelliset musiikinopinnot. Onnellinen ihminen

Věra Bílá on kiertänyt suuret maailmanmusiikkijuhlat Kaustisen kansanmusiikkifestivaalia myöten. BBC:n haastattelussa hän on kertonut alussa lähes tyrmistyneensä yleisön reaktiosta maailmalla: ihmiset laulavat mukana, itkevät ja nousevat haltioissaan seisomaan. Tällaista hän ei ollut kotilavoilla kokenut. Kansainvälisen suosion myötä Bílán musiikkia on alettu markkinoida ulkomaillakin. Kale Kalore on ensimmäinen selvästi ulkomaille suunnattu kokoelma: se on julkaistu myös USA:ssa ja Ranskassa, jossa Bílá on erityisen suuressa huudossa, ja siitä on tehty kaksi kehuttua musiikkivideota.

Bílá ja Kale ovat saaneet kaikilla matkoillaan runsaasti esiintymistarjouksia. Kanadassa heille tarjottiin 90-luvulla romanien muuttoaallon aikaan jopa oleskelulupaa, mutta koti-Rokycanysta Bílá ei kaipaa minnekään. ”Täällä olen syntynyt ja täällä haluan kuolla.” Kaupungin 700-päinen romanivähemmistö ei Bílán mukaan ole valkolaisten silmätikkuna – ei edes hän itse, vaikka harjoitteleekin yhtyeensä kanssa omassa kerrostaloyksiössään. Ja harjoitukset ovat pitkiä: Bílá ei päästä ”tummia poikiaan” minnekään, ennen kuin kaikki menee hänen tahtonsa mukaan.

Bílá sanoo kaikkien haaveidensa toteutuneen. Tai melkein kaikkien: lentoemäntää hänestä ei lopulta tullutkaan. Laulaja sanoo nauttivansa tuiki tavallisesta arjesta: ruoanlaitosta ja ihmisten kanssa jutustelemisesta kadulla. Perheessä puhutaan romania, ja kaikki hänen laulunsa ovat romaninkielisiä. Vaikka Bílá ei sano koskaan kokeneensa syrjintää, hän pitää konsertointiaan myös taisteluna romanikulttuurin häviämistä vastaan. Laulujen kielestä ei hänen managerinsa Jiří Smetanakaan suostuisi tinkimään.

Muusikkona Věra Bílá on monitaituri. Hän soittaa – tosin ei lavalla – cimbalomia, haitaria, pianoa, kitaraa ja rumpuja. Aivan tuntematon hän ei ollut ennen laulajanuraansakaan. Hamassa nuoruudessaan hän on esiintynyt kahdessa slovakialaisen Dušan Hanákin elokuvassa: Iva Bittován rinnalla elokuvassa Ružove sny (Ruusunpunaiset haaveet, 1976) ja Iva Janžurován kanssa elokuvassa Ja milujem, ty miluješ (Minä rakastan, sinä rakastat, 1980), joka kiellettiin valmistuttuaan, koska se ”propagoi rumuutta”.

Eero Balk