Olen taas, kuten jo monena vuonna, viettänyt kesän Tšekin maaseudulla, pienessä Skuryn kylässä. Että kylä on tosi pieni, käy ilmi siitä, että Skuryssa ei ole omaa kapakkaa ja illalla täytyy lähteä kävelemään naapurikyliin. Suunnasta ei ole väliä, koska kaikissa lähikylissä (parin kilometrin päässä) on yksi tai kaksi paikkaa, joissa janoisille maalaisille tarjotaan hanaolutta. Kesä oli tosi kuuma ja minulla kova jano. Janoa lisäsi vielä kuraattorin työni Plzeňský prazdroj a.s:ssä. Se ei ole Plzeňin panimo itse, vaan kattofirma, joka omistaa useita tšekkiläisiä ja slovakialaisia olutmerkkejä, kuten Plzeň Urquellin, Gambrinuksen, Velkopopovický kozelin ja Radegastin. Plzeňský prazdroj a.s:n taas omistaa eteläafrikkalainen panimoyristys, joka on maailman toiseksi suurin oluen valmistaja maailmassa. Tämä vaan osoittaa, miten on globalisaation laita olutmarkkinoilla. Lupasin kuratoida heille näyttelyn, jonka nimeksi lopulta tuli ”Prazdroj české kultury” (Tšekin kulttuurin alkulähde), oluentäyteinen näyttely siis. Näyttelyn nimi ja sen sisältö voisi Suomessa herättää voimakkaita epäilyjä siitä, ollaanko tässä tekemässä mainontaa alkoholituotteille, kun teemalla on tuskin mitään tekemistä korkeatasoisen taiteen kanssa. Erehdys, otin tehtävän ilomielin vastaan, koska juuri oluella ja paikoilla joissa sitä voidaan juoda, joissa voidaan istua ystävien ja tuntemattomien kanssa on ollut tšekkikulttuurille ehdottomat vaikutuksensa. Voidaan oikeutetusti sanoa, että ilman olutta tšekkiläinen kulttuuri olisi luonteeltaan ja sisällöltään aivan erilaista. Tšekki kuuluu tunnetusti keskieurooppalaiseen kulttuuriin, jonka ajatusten virtaa rikastavat kullanvärisen juoman purot. Siksi olut on jo vuosisatojen ajan ollut syvästi juurtunut tšekkikulttuuriin: kuvataiteeseen, musiikkiin, kirjallisuuteen, teatteriin, elokuvataiteeseen. Myös politiikkaa on tehty ja riitoja ratkottu olutlasin äärellä. Vakavammin aihetta on kuitenkin tutkittu vasta 1997, kun Tšekin Tiedeakatemian kirjallisuusosasto järjesti konferenssin, jonka teemana oli olut ja kapakka tšekkiläisessä kirjallisuudessa. Haluaisin tässä siteerata Jaroslav Hašekin elämän tutkijaa, kirjailija Radko Pytlíkiä: ”Ihmiset siellä (oluttuvassa, kapakassa) ilmaisevat personallisuuttaan, avautuvat, ilmaisevat juhlallisia ja salattuja mielikuviaan, paljastavat kauneuden aistimuksiaan, solmivat kontakteja. Kapakan verkkaisessa, mielikuvituksellisessa ilmapiirissä ja huvituksessa kiteytyvät runouden alkiot, jotka arkipäivä, työ, elämän ankeus ja vaikeus tai yhteiskunnallinen asema peittävät. Tässä ilmapiirissä vähäpätöisiäkin tarinoita pidetään totena, kun taas korkealentoiset totuudet saavat humoristisen virityksen.” Näyttelyn tavoitteena oli kattaa mahdollisimman laajasti kaikki kulttuurin alueet. Siksi siinä oli kuvataiteen ohella edustettuina myös elokuva, musiikki, kirjallisuus ja teatteri. Näyttelyn aikana järjestettiin kolme oheisohjelmaa galleria Mánesin tiloissa, jossa kirjailijat, muusikot ja teatterin tekijät kohtasivat runsaan yleisönsä. Näyttely tavoitti kolmen viikon aikana 9500 katsojaa. Olen voinut tänä kesänä toteuttaa vanhoja toiveita, taidenäyttelyn Prahan tunnetussa Mánesin galleriassa ja samalla juoda olutta rajatta, sanotaanko työkseni. Olueen liittyvään taideprojektiin olen yrittänyt saada apurahoja Suomessa useamman vuoden ajan, eikä rahaa säätiöiltä ole herunut. Minun piti siis lähteä alkulähteelle saadakseni asiat etenemään.
Petr Řehořpäätoimittaja