Maisema Jokivarressa tummuu poppelikuja Se tuo laiskaa vettä laakson läpi Karahka melkein huomaamatta lipuu ettei aika pysähtyisi Täydenkuun ali lipuu kuin unessa sorsan nokka kaislikossa Pimeydestä nousee olkisuova (rakastaville kovin korkea) ja sen takaa musta pelto levitetty ensimmäisen tähden sarastukseen saakka (kirkko puidulla mäellä lepakon siiven kosketuksessa) Koiran hautajaiset Pihalla maalaisonni hiljeni illansuussa Kuu kiilteli sireenin lehdillä Pöydän murusissa lapsuus jauhautui Kunnon koiramme ei syönyt Syksyn maassa liian kauan makasi Vain valkea karva loisti väristen sireenipensaan alla Aamulla sen kasvot peitettiin vanhalla hatulla Maa hedelmällinen sen otti luumupuun alla puutarhan nurkassa Vastaus Päivä lähti varkain me pöytään istuimme Hiljaisuus rikkumaton turve tiivistyy vaarallisesti Rappusilla liikkui valitus ja rauhoitteli tuskaa huojuen Joku on pyyhkinyt hien vanhoilla polvilla ja voivotellut ovilla Taas juna vihelsi muuratussa tunnelissa Pyöreällä pöydällä vaelsi täysikuu taivutti tyhjän tuolin varjon: ”Niin — äiti on kuollut” *** Lumi narskuu kirkon edessä Kapeassa ovessa äijä avopäin (karvahattu maassa) eukko kaappaa hänet esiliinaan Keittiön ikkuna heijastuu lumeen pöydällä lämpenevät valkoiset kädet ja pirtu Hiililapio riipii lunta Tasangolla (kesällä se kuului maissille) lensi pikku hevonen ja sen jauhosiivet heittelivät lunta sähkölamppuihin Hunajan linkoaminen Rauhan enkelinä valkoisessa hupussa verkko kasvoilla kohotti silmiensä eteen hitaasti täydet kehykset Avokäsin hän otti kennot (hymyä mosaiikissa) Iloiten odotimme hunajasadetta Tuhatvuotiset mehiläiset pörräsivät vielä oli lämmintä Meidän naurettavat polvemme hankautuivat vaarin keinussa Pureksimme makeata vahaa rytmikkäästi vinkui hunaja Suomennos Igor Hochel ja Eero Suvilehto Vlasta Hochelová on slovakialainen runoilija