Rasismi on ruma sana. Rasismia ei kannata eikä puolusta kukaan. Rasismin torjunta sanoissa on meidän kaikkien kunnon ihmisten alibi. Vastenmielisyys rasismia kohtaan on Tšekissä perua natsien kansanmurhasta. Se vei aiemmin yleisesti vallinneen antisemitismin niin raakoihin muotoihin, että maailma säikähti omaa itseään, teki pesäeron antisemitismista ja liitti sen kukistettuun natsismiin. Mutta tšekeille on tällä hetkellä todennäköisesti tärkeintä se, että länsi, joka selvitti välinsä rasismin ja šovinismin kanssa toisen maailmansodan jälkeen varsin tarmokkaasti, asettaa hyväksymisemme ehdoksi rodullisen tasa-arvon ja vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisen. Rasismin meissä herättämällä vastenmielisyydellä ja häpeällä ei siis ole vain moraalisia vaan myös tarkoitushakuisia vaikuttimia. Samalla unohdetaan, että lännessä on yleinen keskustelu rodullisen ja etnisen jännityksen syistä ja tavoista ymmärtää sitä verrattomasti meitä edellä. Jälkeenjääneisyytemme rasismin vastustamisessa voi kostautua ilkeästi, ellemme tiedosta asian tärkeyttä. Kotimaassa rasismin vastustus on näet perin heikkoa ja se voi vahvistua ainoastaan niin, että päätämme sitä vahvistaa. Sanoin ja kuvin, sinnikkäästi ja kaikkialla. Se ei ole välttämätöntä vain nykyisen jännityksen lieventämiseksi vaan ehkä vielä enemmän sen lisääntymisen estämiseksi lähitulevaisuudessa. Rasismi liittyy läheisesti homogeenisen yhteiskunnan ihanteeseen. Se on myös yksi vahvimpia vaikutteita totaalisissa liikkeissä, jotka tavoittelevat aina yhtenäisyyttä ja korvaavat tasa-arvon samanlaisuudella. Sen vastakohta, vapaa yhteiskunta, aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta, koska siinä on pakko valita. Kyseessä ei siis ole epävarmuus ja ahdistus, joka on poistettava poistamalla sen syy, vaan epävarmuus, jonka voitamme samoin kuin vapauden haitat ja taakat. Jos romanien keskittyminen aiheuttaa jännitystä, niin siitä ei välttämättä seuraa, että ratkaisuna on tuon keskittymän hajottaminen. 50-luvun kokemuksista tiedämme, että rotuvähemmistön hajottaminen on julmempaa syrjintää kuin sen luonnollinen eristäytyminen. Kaikkine haittoineenkin eristäytyminen tuo myös myönteistä: oma yhteisö ja sen kulttuuri kehittyvät, ryhmäidentiteetti vahvistuu. Tässä yhteydessä syntyvät jännitteet panee väestön enemmistö tietenkin yksinomaan vähemmistön erikoisuuksien tiliin, koska yleisesti pätee, että enemmistöllä ei sinänsä mitään erikoisuuksia ole. Taannoinen kohu muuttajista, jotka ottivat Pohjois-Böömissä haltuunsa tyhjiä asuntoja, liitettiin romanien erikoisuuksiin niin tiukasti ja suggestiivisesti, että Pohjois-Böömin ”erikoisuuksista” ei puhuttu lainkaan. Ja se, että asuntoja valtaavat laittomasti myös ei-romanit, mainittiin vasta silloin, kun se toimi argumenttina rasismisyytöksiä vastaan. Vaistonvaraista rasismia Vaistonvarainen rasismi paljastui selvimmin poliisi-iskujen tv-otoksissa. On opettavaista verrata niitä läntisten televisioiden vastaaviin otoksiin. Siellä näitä yhteenottoja sattuu useammin ja poliisi kohtaa myös paljon kovempaa vastarintaa kuin meillä. Tšekkitelevision kuvissa poliisit kuvattiin sivusta tai takaa, he eivät juuri liikkuneet, näyttivät rauhallisilta ja käyttäytyivät arvokkaasti. He eivät koskeneet eivätkä hätistelleet ketään ja tunkeutuivat asuntoihin kaiketi niin, että avasivat kaikessa rauhassa oven ja astuivat sisään. Romanit ja heidän vaimonsa sen sijaan tekivät raivokasta vastarintaa. Ei kuitenkaan näkynyt, miksi, ja toisin kuin poliisit, olivat romanit kaikissa kuvissa äkkinäisessä liikkeessä tai uhkaavaan asentoon jäykistyneitä. Kamera kuvasi heitä suoraan edestä tai vinosti ylhäältä, joten he näyttivät vampyyreilta. Heidän lapsensa olivat kuin pirun penikoita. Tämän klassisen ”Stürmerein” kuvanneet reportterit eivät varmasti ole vakaumuksellisia rasisteja. Pikemminkin he ovat hyviä ihmisiä, joilla ei ole mitään sen kummempaa vakaumusta, ja joitakin heistä kävivät Romanilapset ehkä sääliksi ja kenties he pelkäsivät iskun aikana kovasti. He jättivät kuitenkin kokonaan kuvaamatta (tai leikkasivat huolellisesti pois) sen, kuinka poliisit todellisuudessa tyhjensivät asunnot ja kuinka mustalaiset lapsineen lähtivät. Kahdesta kuvaamansa yhteenoton osapuolesta he näyttivät ymmärtävän vain toista: poliiseja. He nimittäin työskentelevät alitajuisesti ja rutiininomaisesti. Ihmiset kuvataan sellaisesta kulmasta, että he näyttäisivät ihmisiltä, ja rotat sellaisesta, että ne heti tunnistaisi rotiksi. Toimittajat eivät näemmä tajua – eikä kukaan sitä heiltä haluakaan – että kahden osapuolen konfliktissa heidän on kuvattava kumpikin puoli toimessa eikä toista niistä vain rauhassa. He eivät tajua, etteivät he saa valita kuvakulmaa sen mukaan, kumpaa puolta he ymmärtävät ja kumpaa pelkäävät, semminkin kun toisella puolella on kameran edessä poikkeavan rodun ja huolittelemattoman ulkoasun polttomerkki. Näiden sääntöjen väheksyntä käy maailmalla paitsi rasismista ja sosiaalirasismista, myös häpeällisestä reilun pelin tajun puutteesta, ellei jopa luonneviasta. Rikollisuus ei johdu rodusta Ns. ”romanikysymyksen” eniten käsitelty osa on romanien rikollisuus. Skinheadien rikollisuutta siihen ei yhdistetä eikä myöskään mainita, että rotuvihan motivoimaan väkivaltaan syyllistyvät merkittävässä määrin ainoastaan väestön enemmistön edustajat. Jotkut jopa osoittavat skinheadeille julkisesti suosiotaan, toiset tuomitsevat heidät, mutta eivät pidä itseään osavastuullisina heidän teoistaan, kun taas Romanien rikollisuus on heidän mielestään ominaista romaneille ihmisryhmänä. Pelon aiheuttamia romanien reaktioita skinheadeja vastaan kuvataan vain poikkeuksellisesti, ilman vastakaikua ja ilman analyyseja, ikään kuin romanit eivät olisi eläviä ihmisiä. Ansaitsee kuitenkin huomion, että romanien rikollisuus eroaa valkolaisten rikollisuudesta paitsi korkealla prosenttiluvullaan, myös siinä, että sillä ei ole rodullisia syitä. Se on myös vähemmän ovelaa, joten siitä jää helpommin kiinni. Siitä johtuu myös seikka, että asiantuntijoiden mukaan romanirikolliset välttävät ei-romaneihin verrattuna rangaistuksen paljon harvemmin, mikä värittää tilastoja heidän haitakseen. Romanien rikollisuus synnyttää ihmisissä sitten helposti rasistisia kuvia, samalla tavoin kuin koronkiskonta aikanaan ruokki antisemitismiä. Tšekkiyhteiskunta tuntee, että romanien rikollisuus uhkaa sitä ihmisryhmänä, vaikka se uhkaa samassa määrin romaneja itseään. Toistaiseksi se ei kuitenkaan pidä sitä keskustelun, analyysin ja ratkaisuehdotusten arvoisena ongelmana vaan yhden ryhmän valituksena toisesta. Tiedotusvälineet pitävät romanien rikollisuutta suggestiivisena aiheena todennäköisesti myös siksi, että siitä nykytavalla kirjoitettaessa ei tarvitse tietää mitään romaneista eikä rikollisuudesta ilmiönä. Toistuvat tiedot rikollisten romaniudesta (muut, siis murskaava enemmistö, ei ilmeisesti kuulu mihinkään rotuun) herättävät ihmisissä kauhukuvan siitä, miltä heidän ryöstäjänsä, raiskaajansa ja puukottajansa näyttää. Se on musta romani! Tuo uhkakuva on vielä pimeämpi, kavalampi ja arvaamattomampi, jos he eivät ole koskaan puhuneet yhdenkään romanin kanssa eikä yksikään romani ole heihin siihen mennessä kiinnittänyt huomiota. Tämä ahdistus tehoaa siitäkin huolimatta, vaikka yksinkertainen laskutoimitus paljastaa, että on paljon todennäköisempää joutua valkolaisen hyökkäyksen kohteeksi, koska rikollisten suuri enemmistö on valkolaisia. Erityinen vähemmistöjen syrjinnän laji ovat säännöt ja toimet, jotka saattavat ne joukkona vaikeuksiin, joihin muut ryhmät eivät joudu, ainakaan samassa määrin. Tšekkoslovakian jaon jälkeen määrättiin joillekin lakkautetun valtion kansalaisille Slovakian kansallisuus, vaikka he ovat asuneet Tšekin tasavallassa erittäin kauan tai syntymästään saakka eivätkä ole kansallisuudeltaan slovakkeja. Tämä laki teki heistä ulkomaalaisia kotonaan ja heidän on anottava Tšekin tasavallan kansalaisuutta. Romaneille ovat tarvittavat toimet erityisen vaikeita, eritoten ehto, että kansalaisuuden saa vain se, jota ei viiden viimeisen vuoden aikana ole tuomittu tahallisesta rikoksesta. Viiden vuoden aika on sama, mikä muissa maissa vaaditaan siirtolaisilta, joilla ei ole koskaan ollut kansalaisoikeuksia kyseisellä alueella. Siksi on loogisesti olemassa epäilyksiä, että tämän lain tarkoitus oli jo alunperin päästä eroon Tšekin tasavallan alueella asuvista, rodultaan erilaisista ja vaikeasti työllistettävistä kansalaisista. Tämä tarkoitus on helppo torjua, koska sitä ei voi todistaa, mutta on ajattelematonta olla ottamatta huomioon, että sitä ei voi myöskään kumota. Tšekkipoliitikka ottaa näin vastuun seurauksista, jotka osaksemme pian tulevat. Kansalaisoikeuksien riistäminen olennaiselta osalta vähemmistöä, tapahtuipa se kuinka elegantin lain varjolla, merkitsee nimittäin sen totalitaarisen hallinnon romaneita kohtaan harjoittaman väkivaltaisen syrjäyttämisen jatkamista. Se pakottaa myös muuttoliikkeeseen Euroopan keskellä lännestä itään, mikä on nykyään ainutlaatuista. Se merkitsee työttömyyden vientiä Tšekin tasavallasta Slovakiaan juuri aikana, jolloin siellä on odotettavissa työttömyyden jyrkkä kasvu tai jopa taloudellinen romahdus. On alhaista ja moraalitonta laskelmoida, että sen saavat maksaa romanit ja slovakit, kun taas me tšekit voitamme jotain. Tuon lain puolustukseksi sanotaan useimmiten, että laki on kaikille sama. Se on kuitenkin epäloogista. Kyse on siitä, että laki on huonosti laadittu, koska se vahingoittaa pahasti suurta määrää lakkautetun valtion kansalaisia, voi vaikuttaa syrjäyttävästi ja vahingoittaa myös naapurivaltiota. Toisin sanoen: Laki on tietysti kaikille sama, mutta jos se kohtelee jotain ryhmää erityisen kaltoin, on sivistysmaissa tapana käsitellä koko asia uudelleen ja muuttaa lakia. Arvostettu katolinen historioitsija Petr Příhoda kirjoitti hiljan, että Tšekin tasavallassa rasismia aiheuttavat romanit etenkin korkealla rikollisuudellaan ja kovaäänisyydellään ja valkoinen väestönosa suvaitsemattomuudellaan. Rotuongelman ratkaisun kirjoittaja näkee siinä, että romanit sopeutuvat enemmistöön, josta tulee suvaitsevampi heitä kohtaan. En puolusta rikollisuutta, en ole immuuni melulle ja tietyissä oloissa hyväksyn sopeutuvuuden. Joustavuus on varmasti hyväksi naapurisuhteissa, mutta rasismin ongelmaa se ei koske. Rasismi enemmistön asenteena vähemmistöä kohtaan kumpuaa aggressiosta, joka on vanhempaa perua kuin ns. ”romanikysymys”. Romanit eivät tuota aggressiota ole aiheuttaneet, se on odottanut täällä heitä. Romanien rikollisuuden ja meluisuuden vähentäminen on varmaan jalo tavoite, mutta yhteiskunnan enemmistöä se ei sen rasismista päästä. Romanien vapautusliike kiihtyy meilläkin. Ja vähemmistöjen emansipaatiossa on vaiheita, jolloin enemmistö maksaa raskaasti menneisyyden nöyryytyksistä. Voi jopa sanoa, että ilman tätä julmaa opetusta eivät enemmistöryhmät kykene tajuamaan harjoittamaansa kasautuvaa vääryyttä. Kulttuuri ja moraali perustuvat paljolti arkkityyppien ja ”luonnollisten” aggressioiden voittamiseen. Rotu- ja etnisten konfliktien ratkaiseminen ei siksi ole ensisijaisesti erojen vähentämistä vaan vallitsevan arvojärjestelmän muuttamista. Sitä, että enemmistö oppii hoitamaan ”isännän roolinsa” ilman aggressioita. suomennos ja väliotsikot Eero Balk (Bohemia 1/1994) Josef Vohryzek (1926–1998) oli prahalainen kirjallisuuskriitikko, kirjailija ja kääntäjä. Vuodet 1940–45 hän oli Ruotsissa natseja paossa. Hän kuului Peruskirja 77:n allekirjoittajiin. Artikkeli on julkaistu riippumattoman prahalaisen viikkolehden Respektin numerossa 11/1993. U.S. World Press Report valitsi Respektin 1991 vuoden lehdeksi.